keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Jogurtin pitunen matka

Heinäkuussa tulee sitten varmaan kooste määreistä jolla tota naurettavaa työmatkaa voi kuvata.
Tänään tosiaan oli vähän kiire ja väsyny aamu, joten jogurtti aamupalan alotin, kun astuin ulos talosta ja purkki oli tyhjä, kun saavuin hotellin sisäänkäyntiin. Itseasiassa mulla piti olla vapaapäivä, mutta eilen illalla mua kysyttiin avuks aamupalalle, kun hotelli oli buukattu kutakuinkin täyteen. Puoli seittemästä yheksään olin duunissa.
Mulla oli tänään ensimmäinen enkun tunti ja koululla piti olla 9.30,  joten aika kiireellä vaihdoin vaatteet ja lähin polkeen parin kilsan päähän. Mun lisäks oppilaita oli kymmenen ja he on kotosin ainakin Unkarista, Espanjasta, Azerbaitsanista ja Puolasta.

Viime viikolla ostin uunivuoan, että pääsen vähän kokkaileen. Meijän uunissa toimii vaan grilli, mutta päätin olla rohkee ja kokeilla onnistuuko muukin kun pitsan paisto! Tai no siinä vaiheessa, kun alko tehä mieli makaronilaatikkoo unohdin, ettei uuni oo ihan täysin toimintakelponen. Hyvin se kuitenkin onnistu, kun tajusin laittaa lämpöö vaan 100'c niin ei kärvähtäny. Makaronilaatikkoo söinkin sit sen neljä päivää :D

Torstaina päätin jatkaa kokkailua ja paistoin lettuja. Kaasuhellan teho vähän yllätti ja voi sekä letut kärvähti. Palohälytin alko soimaan ja keittiössä oli aika sakee ilma ja alakerta haisi muakavasti : D. Taidan jättää letun paistot väliin tästä eteenpäin ja toivon, että uuni saadaan kuntoon, jotta voin tehä pannukakun.






Kyllä mää äiti täälä syön! 


Viime viikon perjantaina hankin itelleni yhen päivän vierailijajäsenyyden läheiselle kuntosalille, kun tuli kaipuu Body Pump tunneille. Pumppia ei ollu perjantaina ja spinning tunti oli täyteen buukattu, joten osallistuin Body Balanceen. Kuukauden salikortti maksaa kuitenkin reilun 60 euroo, joten en liittyny jäseneks.
Perjantai-iltana oltiin espanjalaisessa ravintolassa parilla. Espanjalaisilla oli sielä tapaaminen ja kolleega pyysi sinne mukaan joten menin. Piti lähtee ennen muita pois, kun lauantaina oli työvuoro aamu seittemästä eteenpäin.
Lauantaina olin F.n kannsa kattomassa Rugby peliä, Englanti vs. Wales yhdessä pubissa.






 Thamesin varrelta..muutama joutsen

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Nahkatakkikeli!

Aurinkoisessa saassa mennaan!
Keskiviikkona sai vedella nahkatakki auki keskustassa, huippua! Mulle taa tuntuukin jo iha kevaalta, vaikka paikallisille taa on kai talvee...

Eilen sato ja oli nuhrunen keli muutenkin. Vasta seitteman aikaan illalla sainkin itteni haukkaan raitista ilmaa..
Meijan oli maara menna keilaan F:n kanssa, mutta siihen iski laiskuus, joten ei sitten menty. Eilinen menikin siis tietokoneella meetuppeja etsiessa ja Arsenalin pelia sivusilmalla katsoessa.

Perjantaina lahin yksin illalla keskustaan, koska F oli sillonkin vasynyt : D Menin Purple Turtle Pubiin ja juttelin siela parin paikallisen kanssa.
Oli kiva paasta puhuun ihmisten kanssa, koska taala ei oo erityisen helppoo tutustua uusiin ihmisiin. Samanlaista siis kun Suomessa tai missa tahansa. Taala asuvilla on jo omat kuvionsa ja piirinsa. Loysin netin kautta pari taala asustavaa au pairia.. toinen on saksalainen ja toivottavasti saan niihin yhteyden : )

Kuvia ei nyt tuu, kun oon toissa. Respassa tanaan 7am-15pm, kuten muinakin paivina. Kiireista on niinkun huomata saattaa... : D

Nyt on kommentointi mahollista ilman kayttajatunnusta :)

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Day off

Eilen vietin vapaapäivää Lontoossa.
Tähtäsin 8.30 junaan, mutta lipputiskillä selvis meno-paluu lipun hinnaks 45£ eli 50 euroo. Noo niiin.. mitä ihmettä. Kyselin siinä sitten, että eikö halvempia lippuja oo saatavilla. Jouduin oottaan halvempaa junaa tunnin, mutta hintakin putos 17 puntaan.
Loppujen lopuks hyppäsin vahingossa aikasempaan junaan mitä piti, mutta kukaan ei onneks tarkistanu lippua.

Paddingtonilla hyppäsin maanalaseen ja suuntasin Big Benille. Otin parit kuvat muitten turistien seassa ja lähin jalkasin Bukinghamin palatsille seuraan vahdinvaihtoo.
Sen jälkeen kävin National museossa vilkasemassa van Goghit ja lähin National theateriin. Tässä vaiheessa kello oli 13.30.
Teatterilla pääsee tutustuun backstageen ja paikan tekniikkaan, mutta seuraava kierros olis ollu vasta 17.30, joten täytyy palata sinne seuraavalla kerralla!
Viimenen kulttuurikierros tapahtu Sota museossa, jossa pääsi perehtyyn 1. ja 2. maailmansotaan sekä sotakalustoon.
Viimeseks matkustin Camden Towniin, jossa olinkin reilun kolme tuntia.
Ostin tasan yhet farkut enkä mitään muuta!


12 tunnin reissu tuntu mukavasti jaloissa, mutta onneks pyörä ootti juna-asemalla!


                             Ensimmäinen mitä näkee, kun astuu ulkoilmaan Westminsterin asemalla.
 





sunnuntai 12. helmikuuta 2012

4. week

Viime viikonloppuna sato lunta. Lauantai-iltana baareileen lähtiessä sitä oli kymmenisen senttiä. Märkä loska ei luvannu erityisen mukavaa matkaa pyörällä. Keskustaan saapuessa oltiin melkosen märkiä ja porukka kulkikin kaduilla sateenvarjojen kanssa.
Kotiin palatessa löysin tieltä puhelimen. Hyvänä ihmisenä poimin sen mukaani ja selvittelin sunnuntaina omistajaa. Tämä tarina päätty onnellisesti.

Työviikko meni nopeesti ohi ja muutenkin tuntuu hurjalta, että kuukauden päivät oon täälä jo ollu!

Ens viikolla oon töissä vaan neljänä päivänä. Tiistai, keskiviikko ja lauantai on vapaata. Aika rankalta kuulostaa olla päivä töissä, kaks vapaalla, kaks töissä, vapaalla, töihin... : D
Tiistaina tai keskiviikkona suuntaan siis Oxfordiin katteleen mestoja.

Eilen oli ihana aurinkoinen ilma. Pakkasta saatto olla neljä astetta. Tässä ihan lähellä on Prospect park ja lähin sinne käveleen. Puistosta löytyy valtavat futis- ja viheralueet, tenniskenttää ja hienot maisemat. Eilen selvis myös, että sielä on ohjattuja juoksulenkkejä, tennistä, krikettiä ja futista. kuulostaa kivalta. Osa ilmasia, osa maksaa 2 puntaa. Kuulostaa kivalta!
 




lauantai 4. helmikuuta 2012

3. week

Tää viikko töissä on ollu tosi rauhallinen. Tammi-helmikuu taitaa olla hotellirintamalla muutenkin hiljasinta aikaa.

Löysin netistä meetup.com sivun. Sen kautta löyty tällä alueella olevia ryhmiä joihin voi liittyä itekin.
Maanantaina kävinkin sitte kokeilemassa Bollywood tanssia : D. Ihan mukavan rentoo ja mun rytmitajulle sopivaa.
Torstaina kävin Slough ssa Job Centerissä viemässä työsopparia ja muita papereita, jotta saan virallisen luvan täälä työskentelyyn.
Eilen töitten jälkeen hengailin kämpillä ja ysiltä menin keskustaan leffateatteriin kattoon Man of the ledge elokuvan. Tykkäsin kyllä kovasti.

Ja nyt meikäläisellä on polkupyörä! Tällä viikolla soittelin parinkin pyörän perään, mutta ne oli jo myyty. Eilen kuitenkin tärppäs ja kävin tänään tsekkaamassa, että millanen yksilö on kyseessä. Se mitä menin kattoon olikin ihan lasten pyörä, mutta toinen vähän isompi lähti mukaan. Vähän on siinä ja siinä kokonsa puolesta, mutta kyllä sillä tän puolivuotisen täälä ajelee. Haha, täytyy laittaa kuva tänne.. on meinaa aika barbie!

Tänään illalla rillutteleen jonnekkin. Valkoviinipullo odottaa.



Voivoi olimpa ilonen, kun näin nää malibu-cola tölkit kaupassa tänään : D Suomeen marketteihin kanssa!